Ohjelmisto oli kaiken kattavaa klassikoista nykynäytelmään, vakavasta keveään, ja tekstejä esitettiin monia kymmeniä. Venäläinen ohjelmisto oli valttia. Nikolai Gogolin Reviisoria esitettiin vuosittain. Aleksandr Ostrovskin suuri tuotanto loi näyttämölle kuvan venäläisestä yhteiskunnasta. Tuoreeltaan Helsinkiin saatiin Ostrovskin satiiriset komediat Sattuu vahinko viisaallekin ja Metsä, ja sitten monet muut.
Ajan uutuudet tulivat nopeasti Helsinkiin. Teatteri pyrki päivänkohtaisuuteen ja välittömään katsojakontaktiin. Ohjelmiston valtaosa oli venäläistä käyttödramatiikkaa: keveitä juonikomedioita ja jännittäviä melodraamoja.
Leo Tolstoin kansankuvaus Pimeyden valta esitettiin 1895 sekä Anna Kareninan ja Ylösnousemuksen näyttämösovitukset 1900-luvun alussa. Myös maailmanklassikoita, kuten Shakespearen Hamletia, näyteltiin venäjäksi.
Anton Tšehovin lyhyet huvinäytelmät olivat suosittuja. Lokin Suomen kantaesitys oli jo 1899, ja sitä seurasivat kirjailijan muut suuret näytelmät. Silti Tšehovia esitettiin Aleksanterin teatterissa yllättävän harvoin, kaikkiaan vain yhdeksän kertaa, sillä hänen näytelmänsä koettiin tuolloin vielä epätavallisina ”sielun draamoina”.
Listojen kärjessä pysytteli viihde, ennenkaikkea operetti ja vaudeville, johon kuului kupletteja, tansseja ja roolinvaihtoa. Operettiartistit houkuttelivat myös ei-venäläistä yleisöä esittäessään Offenbachia, Lecocqia ja Suppea. 1900-luvun alussa Pietarista vierailikin useita operettiseurueita.
Ensimmäiset venäläiset oopperaseurueet saapuivat Pietarista talvella 1888 – 1889, jolloin Glinkan Elämä tsaarin puolesta meni monta kertaa. Todellisia taide-elämyksiä koettiin vuosina 1906 – 1914. Mariinski-teatterin laulajien ensimmäisellä vierailulla keväällä 1906 kuultiin kahden viikon aikana mm. Tšaikovskin Patarouva, Rimski-Korsakovin Tsaarin morsian ja Bizet’n Carmen, päärooleissa loisti mm. Maria Kuznetsova.
I maailmansodan aikana venäläinen yleisö kasvoi huomattavasti Helsingin alueelle sijoitettujen varuskuntien vahvistuksen myötä. Teatteri oli ahkerassa käytössä v. 1914 – 1917 ja näytäntöjä oli jopa kuusi kertaa viikossa. Moskovalaisen Nikolai Shuhminin seurueiden taloudellinen menestys oli hyvä, mutta taiteellinen taso oli vaatimaton.
Keisarivallan kukistumisen jälkeen keväällä 1917 Aleksanterin teatterista tuli poliittisten kokousten ja harrastajaryhmien keskuspaikka. Syksyllä teatteri siirtyi Suomen alueen armeijan, laivaston ja työläisten neuvoston toimeenpanevalle komitealle. Pietarilaisen Jelena Pavlovan tuottamassa ohjelmassa oli mm. Keisarivallan tuho. Myös näytelmiä ja baletteja esitettiin. Aleksanterin teatterissa esitykset jatkuivat niin kauan kuin kaupungissa oli venäläisiä joukkoja eli vuoden 1918 huhtikuun alkuun saakka.
Teatterin kohtalo ratkesi pian, sillä maahan jäänyttä Venäjän valtion omaisuutta pidettiin sotasaaliina. Venäläisestä teatterista tuli Suomen valtion omaisuutta. Vuonna 1919 Aleksanterin teatteri siirtyi Suomalaisen Oopperan käyttöön vuoteen 1993 asti.
Aleksanterin teatteri palveli Helsingin venäläisiä kanavana kotimaan näyttämövirtauksiin. Suomalainen yleisö ja näyttelijät saivat – niin halutessaan – nauttia monikielisistä ja -lajisista draama- ja musiikkiesityksistä, toisinaan suurista roolitulkinnoistakin. Pohjoismaissa Helsingin Venäläinen teatteri oli ainoalaatuisen rikkaan näyttämötaiteen edustaja vieraskielisessä ympäristössä.
FT, dosentti Liisa Byckling, Helsingin yliopisto.
Bycklingin kirja Arkadiasta Aleksanterin teatteriin, Helsingin Venäläinen teatteri 1868 – 1918 ilmestyi syksyllä 2006.
Laaja ja runsaasti kuvitettu tutkimus Keisarinajan kulisseissa: Venäläisen valtionteatterin historia ilmestyi syksyllä 2009 (SKS, Helsinki), ja sitä voi ostaa teatterilta hintaan 20 €.