Johann Strauss
WIENILÄISVERTA

Klassikko-operetti vielä kerran!

11.10.2016

Säveltäjä, kapellimestari Johann Strauss nuorempi ryhtyi isänsä kiellosta huolimatta hänkin muusikoksi. Hän sävelsi valsseja, polkkia, masurkkoja, marsseja… kappaleluku lähentelee viittäsataa. Operetteja hän ei tahtonut säveltää, viulu oli hänen instrumenttinsa niin kapellimestarina kuin solistina, ei laulu.

Lopulta hän kuitenkin suostui Theater an der Wienin johtajan Max Steinerin tarjoukseen. Syntyi kymmenkunta operettia - kuten Lepakko, Yö Venetsiassa sekä Mustalaisparoni - joita esitetään edelleen. Wieniläisverta puolestaan on Straussin kuoleman jälkeen ilmestynyt hitti, hänen jäämistöstään koostettu ja tekstitetty teos.

Tämä Tonavan rannoilta kaikuva operetti nähdään syksyllä Aleksanterin teatterissa. Wieniläisveren
huikeaa mustasukkaisuuden ja rakkauden täyteistä tarinaa tulkitsevat komeaääniset tenorit Jukka
Saarman
ja Tomi Metsäketo sekä Emriikka Salonen. Ohjauksesta vastaa Jukka Saarman ja dramatisoinnista Jussi Tapola, joka on toiminut muun muassa Suomen Kansallisoopperan pääohjaajana. 


Esiintyjät: Jukka Saarman, Tomi Metsäketo, Emriikka Salonen, Ville Salonen, Mia Heikkinen, Riikka Sirén ja Ville Hymylä,
ohjaus: Jukka Saarman, tuotanto: Linnateatteri yhteistyössä Aleksanterin teatterin kanssa.

Ti 11.10. klo 19

Esityksen kesto noin 2 h 30 min väliaikoineen. 

Liput toimituskuluineen 39,50 / 34,50 €