Navigatio & De Una Semilla -  kevään 2017 esitykset

 

Tanssin voimahahmo Alpo Aaltokosken 30-vuotistaiteilijajuhla 4.–13.5.2016

TANSSIA JA MUSIIKKIA YLI KULTTUURIRAJOJEN!

NAVIGATIO

30-vuotistaiteilijajuhlateos tanssijalle ja kielisoittimille

Kehon muistissa kulkee koko historiamme, ainutkertainen nykyhetki ja huomisen mahdollisuus. Tanssiteos Navigatio viittaa yhteen ihmisen perustavanlaatuisimmista tarpeista: henkisen yhteenkuuluvuuden etsimiseen ja kotoisuuden kokemiseen.

Alansa kärkinimiin lukeutuva tanssitaiteilija Alpo Aaltokoski viettää tänä vuonna 30-vuotistaiteilijajuhlaansa ja astuu itse lavalle tunteisiin vetoavassa soolokoreografiassa.

Elävästä musiikista vastaavat kielisoitintaiturit Jussi Jaakonaho ja Joonas Widenius. Jaakonaho on mm. Ismo Alangon, Jonna Tervomaan ja Tuure Kilpeläisen yhtyeistä tuttu kitaristi, säveltäjä ja musiikin tuottaja. Widenius puolestaan lukeutuu suomalaisen flamencokitaroinnin kiistattomaan kärkeen.

Teoksen kokonaisvaltaisen visuaalisuuden luovat Aaltokosken pitkäaikaiset yhteistyökumppanit: palkittu pukusuunnittelija Marja Uusitalo ja valosuunnittelija Kalle Paasonen, sekä lavastaja Anders Karls. Valokuvat ovat Stefan Bremerin.

Aaltokoski on taiteilija jokaisella solullaan. Hänen ylväs, mystinen fyysisyytensä ja läsnäolonsa on vaikuttavaa. Miestä on pakko katsoa.” Helsingin Sanomat
 

Juhlanäytöksissä huippuvierailijoita!

VALITSE SINULLE SOPIVIN YHTEISILTA (lisätietoja alla)

Ke 4.5. klo 19 Navigatio (ensi-ilta), De Una Semilla (FIN/NCA) *
To 5.5. klo 19  Navigatio, De Una Semilla (FIN/NCA)
Pe 6.5. klo 19 Navigatio, Ninni Poijärvi & Ali Alawad (FIN/IRQ) 
La 7.5. klo 19 Navigatio, Ninni Poijärvi & Ali Alawad (FIN/IRQ) *
To 12.5. klo 19 Navigatio, Together
Pe 13.5. klo 19 Navigatio, Together *

* Taiteilijatapaaminen illan päätteeksi.

Tuotanto: Alpo Aaltokoski Company | Helmi Saksala
Tukijat: Taiteen edistämiskeskus, Helsingin kulttuurikeskus, Niilo Helanderin säätiö 


DE UNA SEMILLA (FIN/NCA)
Maaginen trippi riuhtaisee mukaansa

De Una Semilla, ”Siemenestä”, on intensiivinen ja rituaalinomainen soolotanssiteos, joka pohjautuu Alpo Aaltokosken kokemuksiin hänen ensimmäisellä Nicaraguan-matkallaan vuonna 1994. Vierailu sisällissodan ja kauppasaarron runtelemassa maassa oli koreografille järkytys hänen opettaessaan Contemporánea de Camara de Nicaragua -tanssiryhmää. Nälän ja puutteen keskellä tanssitunnit tuntuivat elitistiseltä, suorastaan väärältä. Paikalliset vastasivat Aaltokoskelle kysymyksellä: ”Kyllä, olemme köyhiä. Pitäisikö meidän olla myös henkisesti köyhiä?”

De Una Semilla sai kantaesityksensä seuraavana vuonna, jonka jälkeen teosta on esitetty paitsi Suomessa myös Venezuelassa, Meksikossa, Nicaraguassa ja Seychelleillä.

Yeinner Chicas on nicaragualainen tanssija, joka on työskennellyt mm. Arte y Danza ja Tres Hermanos -ryhmien kanssa sekä Aaltokosken ohjauksessa teoksessa Metamorphosis (2014). Chicasilla on Masayassa oma tanssikoulu, jossa opetetaan nykytanssia ja latinalaisia perinnetansseja.

De Una Semilla on lähes maaginen trippi.” Helsingin Sanomat

Tasapainoinen kokonaistaideteos välittää voimaa katsojan jokaiseen soluun.” Iisalmen Sanomat

Esitykset: 4.5. & 5.5.


NINNI POIJÄRVI & ALI ALAWAD (FIN/IRQ)
Ikivihreitä suomalaisia ja arabialaisia sävelmiä

Suomalainen laulaja ja lauluntekijä Ninni Poijärvi tutustui irakilaiseen muusikkoon Ali Alawadiin sattuman kautta syksyllä 2015. Poijärvi oli kuullut, että eräässä vastaanottokeskuksessa asui turvapaikanhakijana muusikko, joka kaipasi instrumenttiaan. Poijärvi hankki ud-luutun ja vei sen uudelle omistajalleen. Tästä kohtaamisesta sai alkunsa ainutlaatuinen musiikillinen yhteistyö ja ystävyys.

Ali Alawad on toiminut Irakissa arvostettuna ammattimuusikkona eri orkestereissa soittiminaan arabimusiikin perinteisimpiin kuuluvat instrumentit qanun ja ud-luuttu. Lähtö kotimaasta Irakista oli Alawadille ainoa vaihtoehto sen jälkeen, kun terroristijärjestöt alkoivat tehdä täsmäiskuja tapahtumiin joissa esitetään elävää musiikkia.

Ninni Poijärvi on helsinkiläinen muusikko, joka on julkaissut neljä sooloalbumia. Hänet tunnetaan yhteistyöstään niin kotimaisten kuin amerikkalaisten huippuartistien kanssa.

Aleksanterin teatterissa kuullaan lumoava yhdistelmä ikivihreitä suomalaisia sävelmiä ja arabialaista perinnemusiikkia.

Esitykset: 6.5. & 7.5.
 

TOGETHER
Koskettava duetto ihmisten välisistä suhteista

Vuonna 2010 valmistunutta Togetheria on tituleerattu suomalaisen taidetanssin klassikkoduetoksi. Kahdelle miestanssijalle tehty teos voidaan nähdä myös kommenttina pitkään esillä olleeseen tasa-arvokeskusteluun. Kotimaan keskeisten tanssifestivaalien ohella teos on vieraillut Meksikossa, Nicaraguassa ja Italiassa.

 “Hieno ja intensiivinen esitys, joka jälleen todisti liikkeen voimallisesta kyvystä välittää sellaista, mitä sanoilla ei voi tavoittaa.”
Savon Sanomat

Vangitsevaa kerrontaa.” Kaleva

Esitykset: 12.5. & 13.5.

Pro Finlandiallakin palkittu Alpo Aaltokoski on luonut yli 50 koreografiaa ja esiintynyt tanssiryhmänsä kanssa lähes 30 maassa viidellä mantereella.

Aaltokosken teoksille on tunnusomaista kokonaisvaltainen visuaalinen ajattelu. Koreografin pyrkimyksenä on ymmärtää ihmistä, ihmisen suhdetta toiseen ihmiseen ja ympäröivään maailmaan – koomisia ulottuvuuksia unohtamatta.

Alpo Aaltokoski on Aleksanterin teatterin vieraileva residenssitaiteilija.

 

Ke 4.5. klo 19
To 5.5. klo 19
Pe 6.5. klo 19
La 7.5. klo 19
To 12.5. klo 19
Pe 13.5. klo 19

Illan kokonaiskesto 90-120 minuuttia sisältäen väliajan.

Liput toimituskuluineen 30 / 20 €


ALEKSANTERI TANSSII! LIPPUETU:
-20% normaalihintaisista lipuista ostaessasi liput kahteen eri Aleksanteri tanssii! -esitykseen. Vain Aleksanterin teatterin lipunmyynnistä

Katso koko Aleksanteri tanssii kattausta tästä >>