*Pakottava voima. 6.-7.11.2010

Ohjelmistossa nyt

Tulevaa ohjelmistoa

Michel Tremblay
PAKOTTAVA VOIMA

Claude vierailee isänsä Alexin luona Alzheimer-potilaiden osastolla ja hoitaa läheisesti häntä. Samaan aikaan, kun hän yrittää epätoivoisesti päästä isänsä hiljaisuuden sisään, tavoittaa poissaolevaa isäänsä, hän selvittää vanhoja haavoja ja väärinymmärryksiä heidän välillään.


Julman ja lohduttomankin ironian kautta huomaamme, että Alex-isän eliniän kestänyt yritys parjata poikansa työtä ei pidä sisällään muuta kuin keskinkertaisia ja vääristeltyjä valheita. Juuri se on ollut pakottava voima: Clauden on ollut pakko jatkaa ihmissuhteisiin liittyvää totuuden piilottelua kirjoittamalla näytelmiä, kun hän on halunnut  epätoivoisesti isänsä ymmärtävän niitä.

Näytelmän tematiikka on merkittävä, ongelman laajuus ja yleismaailmallisuus puhuttelevat myös suomalaista katsojaa hämmentävään loppuun saakka. Kahden miehen tilitys on voimallinen puheenvuoro isistä, pojista, eri sukupolvista sekä sairaudesta, joka muuttaa kaiken: tutun tuntemattomaksi ja eletyn elämättömäksi.

Hätkähdyttävän ajankohtainen ja voimakkaasti tunnepitoinen kanadalaisnäytelmä nähtiin Studio Krunikassa – eurooppalaisena kantaesityksenä.

Ohjauksesta, suomennoksesta ja visualisoinnista vastaa Timo Rissanen, rooleissa nähdään Svante Korkiakoski ja Timo Rissanen.


Esitykset
La 6.11. klo 13
Su 7.11. klo 16   

Liput la 6.11. 21/18 € ja
su 7.11. 26/23 €

Kesto 2 h sisältäen väliajan.